keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Viikko leikkaukseen!!

Oijjoij, tosiaan enää viikko aikaa leikkaukseen ja tämä tyttö alkaa olemaan jo aika jännittynein fiiliksin. Koko ajan mahan pohjassa sellainen pieni jännitys. Viikon päästä tähän aikaan mulla on TISSIT!!

 Leikkauksen maksoin tuossa äskettäin, olihan se aika hurjaa siirtää sellainen summa, en itseasiassa ole koskaan ennen mitään niin isoa laskua maksanut, mutta ilolla sen tein! ;) Tuosta isosta summasta tulikin mieleen kun ihmisiä tuntuu aina niin kovasti kiinnostavan paljon tuollainen leikkaus maksaa ja MIKSI haluan laittaa niin ison summan tuollaiseen. Tarkoitan siis aikaa ennen jolloin en varmasti vielä tiennyt leikkauksesta vaan leikittelin ajatuksella tutuilleni. Tosin nyt myös yksi kavereistani joka leikkaustani ole oikeen täysillä hyväksynyt, yritti kaikkensa tehdä että kertoisin summan. Ja hän myös päivitteli miten kalliita tuollaiset leikkaukset ovat ja miksi ihmeessä haluan sellaista tehdä. Mielestäni ko. summa ei kenellekään kuulu enkä jatkossakaan sitä aio huudella ulkopuolisille. En kertonut sitä edes tälle "eksälleni" (jonka kanssa siis nytkin on jonkinlaista juttua) vaikka hän yritti sitä kovasti kysellä. Jos leikkauksen hinta niin kovasti kiinnostaa niin menköön katselemaan internetin ihmeelliseen maailmaan, varmasti sitä tietoa sieltä löytyy. Ylipäätään en ymmärrä sellaista arvostelua että joku laittaa rintaleikkaukseen niin suuren summan rahaa. Mielestäni summa ei todellakaan ole suuri suhteutettuna siihen millainen sijoitus se on itseään varten. Laittavathan ihmiset muutenkin rahaa kaikenmaailman kauneustuotteisiin, joku saattaa käyttää pelkkään kosteusvoiteeseen monta sataa euroa. Miksei heitä sitten arvostella? Vaikka asiat eivät täysin rinnastettavissa olekaan niin mielestäni ketään ei voi sen perusteella arvostella miten itseensä haluaa panostaa, asia olkoon jokaisen omissa päätettävissä. :) Aamen. Tämä tyttö lähtee nyt vielä töihin ahertamaan!

4 kommenttia:

  1. Mä olen niin kade !!! Pistä ihmeessä sitten kuviakin :)
    Tosta hinnasta, minä olen sanonut kyseliöille myös että se hinta on oma asiani, toki tuola Aasiassa se on hitusen vähemmän, tuo operaatio kokonaisuudessaan, kuin täälä kotimaassa. Monet huoltaa autoaan ja ostaa niihin uudet renkaat kun vanhat on liian kuluneet, niin miksei myös itseään voisi huoltaa? Joskus ne rinnat vaan on jo niin kuluneet että ne(kin) tarvitsee huoltoa, uudet kumit alle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii kohta sullaki on tissit ;) Pitää kyllä laittaa kuvia, pitäis muutenki laittaa nyt ennen-kuviakin että ois vertailtavaa :D Jotenki vaa suuri kynnys itselle laittaa vaikka anonyyminä esiintyy..

      Joo niin sitä kannattaa sanoa, eipä tälläset asiat kuulu kellekään muulle. Hahaa oli aika hyvä vertaus tuo, ja niin totta. Ja kun miettii oikeesti sitäkin että mitä summia miehet laittaa niihin munan jatkeisiinsa :D :D

      Poista
  2. Kohta on niin suhteellista ;) vielä pitäis reilut pari kuukautta jaksaa sinnitellä, lueskelen teidän muiden blogeja ihan piukeena jännityksestä!

    Joo, munanjatkeet jos joutuisi maksamaan kerralla niin olishan se nyt ainakin triplasti kalliimpaa kuin meidän huollot yhteensä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kieltämättä kaks kuukautta tuntuu tässä asiassa aika pitkältä ajalta :D nyt se on kiva aina jännittää muiden mukana täällä netissä :) kyllä se leikkaus loppujen lopuks tulee yllättävän nopeesti!

      Hahaa nojoo sanoppa muuta, kyllä meidän naisten elämä siinä mielessä on halvempaa ;)

      Poista